Tänään huomioni kiinnittyi iltapäivälehtien lööppeihin. Ilta-Sanomissa isoimman lööppialueen oli saanut Juice Leskisen tyttären kuolema, kun taas Ilta-Lehti kertoi vauvan myrkyttäneestä hoitajasta. Olen pitkään jo ihmetellyt ja miettinyt; mikä mittaa lööppiarvon?

Kun nyt kuitenkin puhutaan kahdesta Suomen johtavasta iltapäivälehdestä, on toki ymmärrettävää että lööppien on tarkoitus erottua edukseen, sehän se ensimmäisenä kiinnittää asiakkaan huomion se R-Kioskin ulkopuolella oleva lööppi päivän uutisotsikoista.

Toisaalta, tuntuu irvokkaalta että, Juice Leskisen tyttären kuolemaa käsitellään noinkin huomiota herättävällä tavalla. Helpottaako se omaisten surua, kun menehtyneen läheisen kuva vilkkuu joka kioskin lehtitelineessä? Toki kuolemasta tehdään juttu lehteen, se on kai normaalia nykypäivänä kun kaikesta revitään irti mitä vain saadaan, ihan kuin uutisia ei olisi muuten tarpeeksi.

Silloin tällöin tuntuu että ennen kaikki oli paremmin..

Niin kauan kuin olen tiennyt nettiblogeista, olen halunnut sellaista kirjoittaa. Ja onhan niitä muutamia ollutkin, mutta ei mitään pysyvää, jonka ääreen palaisin uudestaan ja uudestaan ajatusteni kanssa, jokainen on aloitettu entistä suuremmalla innolla, ja parin(kymmenen) kirjoituksen jälkeen pistetty piiloon vähin äänin. Olin hiukan epävarma jälleen uuden blogin aloittamisen suhteen, mutta päätin kokeilla, sillä monikin asia inspiroi minua.

Tällä kertaa päätin kuitenkin pysyä täysin anonyymina. Toki minut voi tunnistaa helpostikin täältä kirjoitusten takaa, mutta en käytä nimimerkkiä, mikä minulla on netissä yleisessä käytössä vähän siellä sun täällä. Ehkä se antaa minulle hieman vapaammat kädet kirjoittamiseen, ei ole otsassa "leimaa", ja uskallan rohkeammin kirjoittaa tunnoistani. Tietenkin vastaan kirjoituksistani, anonyymiys ei (kuten ollaan todettu muutamankin oikeusjutun kohdalla) tarkoita sitä että voin kirjoittaa tänne mitä bullshittia tahansa, liibalaabaa yläkerran naapurista jne. Ei sillä ettenkö voisi naapuristani kirjoittaa, mutta hänen henkilöllisyytensä täysin salaten. Toisaalta, en juuri tunne naapureitani, ei ole ikinä ollut valittamisen aihetta joten eipä olisi hirveästi kirjoitettavaa. :)

Sain Metro-lehdestä linkkivinkin erääseen blogiin noin viikko sitten ja aloitettuani sen lukemisen, en voinut lopettaa, vaikka kello näyttikin jo reilusti yli puolenyön. Puoli neljältä olin lukenut koko blogin, alusta loppuun ja se mitä kirjoittaja kertoi ja MITEN hän kertoi, todella kosketti minua, syvältä. Se myös inspiroi minua omaan blogiprojektiini, jonka nyt siis aloitan, toivoen että tämä olisi kenties uusi alku, eikä lopun alkua..

P.S. Minulla ei ole yläkerran naapuria joten olkaat huoleti ihmiset! ;)